Metallityöväen Liiton sivuilta löytyvät ohjeet siitä, kuinka liittyä jäseneksi johonkin Metalliliiton ammattiosastoon, esimerkiksi juuri Tuusulan Metallityöväen Ammattiosasto 388:n
Metallin ammattiliiton ja työttömyyskassan
jäsenyys »
1. Työehtosopimus
liitto neuvottelee ja sopii työsuhteen minimiehdot
2. Luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu
valvoo sopimusten ja lakien noudattamista
3. Liiton tuki
jäsenmaksu (1,4% tuloista vuonna 2009) varmistaa, että asioistasi pidetään huolta
4. Oikeusapu
liitto myöntää tarvittaessa oikeusapua
5. Koulutus
monipuolista maksutonta koulutusta
ammattiosastoissa ja Murikassa
6. Työsuojelu
osa työntekijän oikeusturvaa ja edunvalvontaa
7. Vakuutus
liitto on vakuuttanut jäsenet
8. Virkistys
Metallikero Pyhätunturilla ja Metalliranta Loviisan Valkossa
9. Lehti, kalenteri, alennuksia
Ahjo 24 kertaa vuodessa
alennusta mm. bensasta, vakuutuksista, työväenlehden tilauksesta
10. Solidaarisuus
myös heikommassa asemassa olevan asioita ajetaan
Metallityöväenliiton jäsen on myös Metallityöväen Työttömyyskassan jäsen »
Metallityöväen Liittoa ja ammattiosastoja ei olisi olemassa ilman rivijäseniä ja aktiivisesti toimivia ay-jäseniä! Tämän päivän ammattiosastojen toimikuntien ja niiden alaisuuteen perustettujen jaostojen vetäjien sekä niiden toimikuntien jäsenten tehtäväkentät ovat laajat ja monipuoliset.
Jäsenhankintakampanjamme jatkuu: keväällä ja syksyllä järjestämme jäsenhankintaviikot jäsenmäärän ja jäsentietouden lisäämiseksi.Ota yhteyttä toimikuntamme jäseniin, jos et ole vielä ammattiosastomme jäsen ja työnantajasi toimii Tuusulan ammattiosaston alueella!
Toimikuntamme jäsenet ja heidän yhteystietonsa löydät täältä:
Yhteystiedot »
Jäsenetuja on runsaasti:
Yhteistyökumppaniemme tarjoamat jäsenedut »
Kaikki jäsenedut »
Metallityöväenliiton jäsen on myös Metallityöväen Työttömyyskassan jäsen:
Metallityöväen Työttömyyskassa »
Metallityöväen Liiton jäsenmaksu vuonna 2012 on 1,75 % ennakonpidätyksen alaisesta ansiosta. Lisätiedot »
Ammattiosastostamme saat lisää tietoa jäseneduista sekä ammattiosaston ja koulutusrenkaan toiminnasta.
Ammattiosasto 338:n taloudenhoitaja ja jäsenhuoltaja Hannu Ojala
Kuva: Pasi Hälinen
Voit myös kysellä muilta Tuusulan alueen työpaikkojen luottamushenkilöiltä liittymisestäsi ammattiosastoomme. Saat heiltä ainakin tarvittavat yhteystiedot ammattiosastomme toimikunnan jäseniin.
Turvaa toimeentulosi lomautusten ja työttömyyden aikana. Metallityöväen Liitto tukee jäsenistöään monin eri tavoin. Jäsenyysasia kannattaa hoitaa ajoissa kuntoon!